Uutta

Johannes passiota on harjoiteltu yhtenä isona kuorona

Kuorojemme keskeisin konsertti on tänä keväänä J. S. Bachin Johannes passio. Katedraalikuorossa laulava Linda Ahola kertoo kuoroharrastuksestaan.
March 28, 2023

Missä vaiheessa maanantaista tuli viikon paras päivä?

Perttu Kangas rakastui passioihin vuosia sitten. Siitä syntynyt haave päästä esittämään niitä on toteutumassa tänä keväänä.
March 9, 2023

Sunnuntain messussa kuullaan Lauri Nurkkalan sävellyksiä

Pian eläköityvän kanttorin Lauri Nurkkalan sävellyksiä kuullaan messussa tulevana sunnuntaina.
February 23, 2023

Musiikkikerhossa kuulee muutakin kuin kuorolaulua

Kuoron musiikkikerhossa opitaan musiikin perusteita, joita harjoitellaan yksinlaululla ja säestyksellä.
February 17, 2023

Adventin ajan musiikki johdattaa joulun sanoman äärelle

-Barokki-ihmisenä joulumusiikista suosikkini on Johann Sebastian Bachin jouluoratorio. Myös Camille Saint-Säensin jouluoratorio on upea. Tutustuin siihen viime jouluna, kun olin kuuntelemassa Cantio Laudiksen joulukonserttia, kertoo 20-vuotias Elena Rontti. Hän valmistuu pian kaksoistutkinnolla ylioppilaaksi ja kirkkomuusikoksi pääinstrumenttinaan urut, sivuaineinaan piano ja laulu.
December 7, 2022