Oulun
tuomiokirkon
kamarikuoro

Laulamme jumalanpalvelusmusiikkia ja valmistamme kirkkomusiikkiteoksia Oulun tuomiokirkkoseurakunnan työn tukemiseksi ja kuorolaulun ystävien iloksi.

Katso tapahtumat

Kuoro

Oulun tuomiokirkon kamarikuoro on syksyllä 2014 perustettu noin 50 laulajan kuoro, jonka ensisijaisena tavoitteena on jumalanpalvelusmusiikin toteuttaminen ja kehittäminen. Jumalanpalvelusten lisäksi kuoron toimintaan kuuluvat pienimuotoiset konsertit ja erikseen päätettävien kirkkomusiikkiteosten valmistaminen.

Kuoroon voi pyrkiä koelaulun kautta mieluiten toimintakauden alussa. Kuorolaiselta edellytetään riittäviä laulumusiikillisia valmiuksia ja nuotinlukutaitoa sekä halua sitoutua pitkäjänteiseen musiikilliseen työskentelyyn. Kuorossa annetaan myös äänenmuodostuskoulutusta. Kuoroa on sen perustamisesta lähtien johtanut Oulun tuomiokirkon kanttori Lauri-Kalle Kallunki.

Tapahtumat

Hiljaisen viikon iltakirkko Oulun tuomiokirkossa 25.3.

February 25, 2024

Messu Oulun tuomiokirkossa

Avustamme laskiaissunnuntain messussa 11.2. klo 10.
January 24, 2024
Lisää

Uutta

Palautuminen parikymppisen eläkeläisen voimavarana

Heikki Kamula elää melkein kuin kuka tahansa nuori, vaikka hänellä on takanaan rankka toipuminen auto-onnettomuudesta. Bassolaulaja kertoo tässä tarinansa.

Kuorokavereista ystäviksi

Neljä sopraanoa tapaavat pikkujoulujen merkeissä ja pohtivat ystävystymistään kuorossa.
Lisää

Kuoron arvot

Rohkea vuorovaikutus

Tavoitteenamme on esiintymistilanteissa rohkeasti laulava, elävästi ja aktiivisesti kommunikoiva kuoro.

Sointi

Pyrimme yhtenäiseen ja vapaaseen äänenmuodostukseen, jonka lopputuloksena on harmoninen ja vivahteikas sointi.

Palvelemisen ilo

Musiikki tuo riemua ja lohtua sitä kaipaaville. Palvelemisen ilo sitouttaa meitä kristillisen sanoman välittämiseen musiikin kautta.

Kuoro soi erittäin hyvin ja meillä on loistava ilmapiiri kuoron sisällä

Heikki Kamula, basso

Kuorosta on saanut hienojen kokemusten lisäksi elämään ihmisiä, joihin ei ehkä muuten olisi tutustunut. Tuomiokirkon kamarikuorossa on päässyt laulamaan isoja kirkkomusiikkiteoksia mikä oli yksi syy siihen, että hain just tähän kuoroon. Harjotuksia ootan innolla!

Kaisa Rautakoski, altto

Kuorolaulaminen on lähellä mun sydäntä ja on ollu tärkeä harrastus lapsuudesta asti! Kuorosta olen saanut elämään ihania ystäviä, ja päässyt laulamaan upeita kirkkomusiikkiteoksia. Kuorossa parasta on yhdessä tekemisestä, ja se, kun pääsee viimein esittämään harjoiteltua ohjelmistoa yleisölle.

Mia Wuollet, sopraano

Uusi viikko on kiva aloittaa kuoroharjoituksilla. Harjoituksissa pääsee irroittautumaan arkihuolista ja aika kuluu huomaamatta. On ollut myös kiva huomata, että minunkin äänelläni on merkitystä, vaikka on osa isoa kuoroa. Innostava ja osaava johtaja, sekä hieno ohjelmisto takaavat halun jatkaa harrastusta.

Taina Kortetjärvi-Ronkainen, altto

Kun liityin kuoroon syksyllä 2022 sisarusteni kehotuksesta, muistan pohtineeni, kuinka ihmeessä saisin ajan riittämään. Kuoro oikeastaan vain järjestää lisää aikaa, kun jaksaa paremmalla mielellä tehdä sitten myös muita juttuja. Vaikka laulukokemusta minulla on paljon, tämä on minulle elämäni ensimmäinen kuoro. -"Suoraan syvään päätyyn", minulle sanottiin. Lauluprojektit eivät kuitenkaan ole olleet liian vaikeita, vaan sopivan haasteellisia. Erityisesti Passio-projektit tuottavat minulle iloa ja intoa jatkaa kuoro-osien opiskelua myös vapaa-ajalla. Tähän kuoroon tultuani en ole muita vaihtoehtoja pohtinut. Tämä saattaa olla elämäni viimeinen kuoro.

Tommi Kangas, basso

OTKK:ssa on parasta kuoroporukan yhteisöllisyys, välittömyys ja kuoronjohtajan ammattitaito. Mielestäni kuorossa on parasta se, että pääsee laulamaan isoja kirkkomusiikkiteoksia. OTKK on innostava ympäristö musiikin harrastamiseen.

Veikko Vähäsöyrinki, basso


Olen laulanut nyt kamarikuorossa kolme vuotta sopraanona. Olen aina pitänyt kuoromusiikista ja näinä vuosina olen päässyt itse laulamaan lempiteoksiani. OTKK:ssa on tosi mukava laulaa! Meillä on kuorossa hyvä ilmapiiri ja taitava johtava. Maanantain treeneistä saa voimaa koko viikkoon.

Anna-Reetta Aitto-oja, sopraano